Tiedon palikat myös pienille elämän taivalta ja koulutietä ajatellen jo vuodesta 1987

Stacks Image 116
Toimintakulttuuri
Me villentarhalaiset olemme yhtä isoa perhettä.

Me villentarhalaiset olemme yhtä isoa perhettä. Meillä kaikki ovat kavereita keskenään, eikä ketään kiusata tai jätetä yksin. Villentarhassa aikuiset ovat lapsia varten, ja jokaisen lapsen hyvinvointi on meille kaikille erityisen tärkeä asia. Kannustamme lapsia hyviin käytöstapoihin, toisten kunnioittamiseen ja reiluun kaveruuteen.

Laaja-alainen osaaminen
Me villentarhalaiset olemme yhtä isoa perhettä.

Suunnittelemme ja toteutamme toimintaamme siten, että saamme huomioitua oppimisen eri osa-alueita. Arkipäivän tilanteissa ohjaamme lapsia itsenäiseen ajatteluun ja omatoimiseen tutkimiseen.

Oppimisen ilo
Me villentarhalaiset olemme yhtä isoa perhettä.

Päiväkotimme tarjoaa virikkeellisen ympäristön monipuolista oppimista varten. Lasten luonnollista uteliaisuutta ympäristöään kohtaan tuetaan ja esiin nouseviin kysymyksiin etsitään yhdessä vastauksia. Opetamme lapsia kunnioittamaan ympäröivää luontoa ja hyödynnämme sitä oppimisen innoittajana. Pihallamme voi tarkkailla esimerkiksi lintuja, eläimiä, kasveja ja hyönteisiä. Mitä kaikkea oppimismateriaaleja luonto meille tarjoaakaan!

Osallisuus
Me villentarhalaiset olemme yhtä isoa perhettä.

Villentarhan aikuiset havainnoivat aktiivisesti lasten leikkejä ja mielenkiinnon kohteita. Havaintojen pohjalta muokkaamme leikki- ja oppimisympäristöämme. Kannustamme lapsia omatoimisuuteen kaikissa arjen tilanteissa. Meillä isot ovat esimerkkinä pienille, ja pienet ottavat mallia isommiltaan. Osallistamme aktiivisesti lasten vanhempia ja kannustamme heitä tulemaan mukaan toimintaamme. Järjestämme säännöllisesti tilaisuuksia ja juhlia, joihin kutsumme mukaan koko perheen. (Esimerkiksi joulu- ja äitienpäiväjuhlat.)

Kuvaamme aktiivisesti Villentarhan leikeistä ja touhuista videoita, joista julkaisemme kuukausittain koosteen perheiden katsottavaksi -> ”Villentarhan kuukauden kuvat”. Näin perheet pääsevät paremmin osalliseksi toimintaamme, ja lapsien on helpompi kertoa, mitä kaikkea kivaa päiväkodissa on kuukauden aikana puuhailtu.

Leikki
Me villentarhalaiset olemme yhtä isoa perhettä.

Leikki on Villentarhassa toiminnan keskiössä. Leikki nähdään oppimisen välineenä, sosiaalisten taitojen kehittäjänä, yhteisöllisyyden lisääjänä ja lasten itsetunnon vahvistajana. Leikille annetaan tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia. Aikuisten tehtävänä on tukea ja rikastaa lasten leikkiä sekä tarvittaessa heittäytyä mukaan leikin ihmeelliseen maailmaan!

Liikkuminen
Me villentarhalaiset olemme yhtä isoa perhettä.

Tuemme lasten omaehtoista liikkumista monin eri tavoin. Suuri ja virikkeellinen pihapiirimme tarjoaa erinomaiset puitteet liikkumiseen. Pihallamme lapset voivat juosta, pyöräillä, kiipeillä tai pelata urheilukentällämme pallopelejä. Jokaiselle lapselle annetaan mahdollisuus löytää oma tapansa liikkua.

Torstai on Villentarhassa liikuntapäivä, ja silloin lapset saavat kokeilla sekä harjoitella erilaisia liikuntamuotoja aikuisten ohjauksella. Käytämme aktiivisesti hyödyksi lähialueen erinomaisia mahdollisuuksia liikkumiseen: Puolivälinkankaan nuorisotalon jumppasalia, Niittyaron urheilukeskusta, ja Iskon lähimetsiä luonnossa liikkumiseen. Käymme vähintään kerran kuukaudessa metsäretkellä. Metsässä lapset voivat harjoitella monipuolisesti motorisia taitojaan. Metsä on lisäksi mitä mainioin leikkipaikka!

Oululaisuus
Me villentarhalaiset olemme yhtä isoa perhettä.

Olemme perinteinen ja ylpeästi oululainen päiväkoti. Meillä juhlitaan perinteisiä suomalaisia juhlapäiviä ja puhutaan Oulun murteella. Retkillä lähiympäristöön tutustumme kotikaupunkiimme ja sen rikkaaseen historiaan.

Huoltajien odotuksia varhaiskasvatukselle
Me villentarhalaiset olemme yhtä isoa perhettä.

Keskustelemme vanhempien kanssa päivittäin tulo- ja hakutilanteissa. Ajoittain pyydämme vanhemmilta ideoita ja ehdotuksia tuleviin tapahtumiin sähköisesti. Villentarhassa vanhempien toiveet ja odotukset otetaan tosissaan huomioon. Asiakastyytyväisyys on meille kunnia-asia.

Lasten toiveita
Me villentarhalaiset olemme yhtä isoa perhettä.

Kuuntelemme lapsia herkällä korvalla ja pyrimme huomioimaan heidän toiveensa kaikessa toiminnassamme. Villentarhassa lapset ovat aina mukana suurempien kokonaisuuksien suunnittelussa.

Arviointi
Me villentarhalaiset olemme yhtä isoa perhettä.

Villentarhassa arviointi toteutetaan yhdessä vanhempien ja lasten kanssa. Haluamme jatkuvasti parantaa toimintaamme ja toivomme vanhemmilta sekä lapsilta aktiivisesti palautetta. Järjestämme vuosittaisen arvioinnin aina kevätkauden lopussa. Lisäksi käytämme kuvaamaamme videomateriaalia arvioinnin tukena.

Stacks Image 118